Virkojen kuvaukset

Tältä sivustolta löydät kaikkien Siulan virkojen ja vastuutehtävien lyhyet kuvaukset. Jos haluat tietää enemmän jostain tehtävästä, kannattaa ottaa yhteyttä viran nykyiseen haltijaan. Löydät hänet täältä. Mikäli olet itse kiinnostunut jostain vastuutehtävästä, voit ilmoittautua siihen hallitukselle. Suurin osa viroista jaetaan aina vuoden ensimmäisessä hallituksen kokouksessa (järjestäytymiskokous), mutta joihinkin tehtäviin on mahdollista päästä pitkin vuotta (esim. eri tiimit). Lisäksi aina voi ryhtyä ihan vain ainejärjestöaktiiviksi, joka on mukana järjestämässä tapahtumia ja tekemässä Siulasta maailman parasta ainejärjestöä. Toivottavasti saamme sinutkin mukaan toimintaamme!

Hallitustehtävät

Jotkin Siulan vastuutehtävistä on yhdistyksen säännöissä määritelty hallitustehtäviksi. Niitä voivat kantaa siis ainoastaan hallituksen jäsenet.

Puheenjohtaja

Puheenjohtajan tehtävä on pitää huolta siitä, että ainejärjestö toimii. Hän vastaa yhdistyslain ja yhdistyksen sääntöjen noudattamisesta yhdistyksen toiminnassa. Hän johtaa puhetta hallituksen kokouksissa, pitää lankoja käsissään ja muodostaa kokonaiskuvan järjestön eri osa-alueista. Puheenjohtaja valitaan yhdistyksen syyskokouksessa.

Varapuheenjohtaja

Varapuheenjohtaja tukee puheenjohtajaa tehtävissään. Hänen tehtävänsä on esimerkiksi johtaa puhetta kokouksissa puheenjohtajan ollessa estynyt.

Taloudenhoitaja

Taloudenhoitaja vastaa hallitukselle järjestön rahankäytöstä ja pitää kirjaa järjestön rahaliikenteestä. Hänen tehtävänsä on laatia yhdistykselle talousarvio ja valvoa sen noudattamista sekä tilikauden päätteeksi luoda tilinpäätös yhdistyksen kirjanpidosta.

Sihteeri

Yhdistyksen sihteeri on vastuussa pöytäkirjojen kirjoittamisesta. Hän tekee kokouksissa muistiinpanot päätöksistä ja keskusteluista ja kirjoittaa ne puhtaaksi. Kuka tahansa voi toimia hallituksen kokouksessa sihteerinä yhdistyksen sihteerin ollessa estynyt, mutta yhdistyksen sihteerin tehtävä on huolehtia pöytäkirjan allekirjoitetuksi tulemisesta sekä päätymisestä pöytäkirja-arkistoon.

Järjestötoiminnan tehtävät

Järjestötoiminnalla tarkoitetaan ainejärjestön ydintehtäviin kuuluvaa toimintaa, kuten viestintää ja muuta jäsentoimintaa. Järjestötoiminnan tehtäviin voi asettua ehdolle kuka tahansa järjestön jäsen.

Jäsensihteeri

Jäsensihteeri vastaa yhdistyksen jäsenrekisterin ylläpidosta ja jäsenmaksujen rekisteröinnistä ja perimisestä. Tehtävää helpottaa, jos taloudenhoitaja toimii myös jäsensihteerinä, ja näin onkin päätetty toimia vuodesta 2024 eteenpäin, ellei erikseen toisin toivota.

Viestintävastaava

Viestintävastaava on vastuussa yhdistyksen tapahtumien tiedotuksesta nettisivuilla, sosiaalisessa mediassa ja sähköpostilistalla. Viestintävastaava delegoi tehtäviään alaisuudessaan toimivalle viestintätiimille. Viestintätiimissä voi toimia esimerkiksi erikseen nettisivuvastaavia, sähköpostilistavastaavia, somevastaavia, viikko- ja kuukausitiedotevastaavia jne. Viestintävastaava valitaan useimmiten jo vuoden ensimmäisessä hallituksen kokouksessa, mutta viestintätiimiin voi liittyä pitkin vuotta.

Fanituotevastaava

Fanituotevastaava vastaa Siulan fanituotteista (haalarimerkit, laulukirjat jne.). Hän hoitaa tilaukset, pitää kirjaa varastossa olevasta tavarasta ja organisoi myyntiä.

Tilavastaava

Tilavastaava huolehtii Siulan osalta Humanistiklusterin tilojen kunnossapidosta ja pitää yhteyttä muiden järjestöjen tilavastaaviin sekä edustaa Siulaa Humanisticumin tilakonklaavissa.

Ympäristövastaava

Ympäristövastaava huolehtii, että Siulalla on toimiva ympäristöohjelma ja että sitä noudatetaan. Ympäristöohjelmassa määrätään muun muassa siitä, että kaikki Siulan tapahtumat ovat vegaanisia ja että Siula sitoutuu kierrättämään kaikki tapahtumiensa jätteet asianmukaisesti.

Maskotin huoltaja

Jotta Siulan maskotti pysyisi tallessa ja hyväkuntoisena, määrätään sille huoltaja. Maskotin huoltajan tehtävä on säilyttää maskottia ja tuoda se tapahtumiin, joissa maskotin edustusta kaivataan. Maskotin huoltaja voi myös luovuttaa maskotin jonkun toisen haltuun, jos hän ei itse ole pääsemässä johonkin tiettyyn tapahtumaan paikalle.

Opintotoiminnan tehtävät

Opintotoiminnalla tarkoitetaan ainejärjestön opiskeluun liittyvää edunvalvonta- ja yhteystoimintaa.

Opintovastaavat

Opintovastaava huolehtii järjestön opintoasioiden hoidosta, yhteydenpidosta laitokseen ja opiskelijoihin sekä yhdessä puheenjohtajan kanssa opiskelijoiden edunvalvonnasta yliopistoyhteisössä. Opintovastaavan työtä helpottaa, jos toimii samalla jossain yliopiston hallintoelimessä, kuten johtoryhmässä, mutta se ei ole välttämättömyys. Opintovastaavia nimitetään yleensä kaksi kandiohjelmaan ja kaksi maisteriohjelmaan, joka on myös johtoryhmän jäsenten määrä molempiin.

Tuutorivastaava

Tuutorivastaava on yhteyshenkilö Siulan hallituksen ja tuutorien välillä. Tuutorivastaava keskustelee hallituksen kanssa Siulan panoksesta fuksitoiminnan järjestämiseen (rahoitus, tilojen varaus jne.) sekä tiedottaa muita tuutoreita ja fukseja Siulan järjestämistä fuksitapahtumista.

Työelämävastaava

Työelämävastaava välittää mahdollisia työtarjouksia siulalaisille. Työelämävastaava voi myös järjestää työelämätapahtumia, kuten ekskursioita, työelämäiltoja tai alumnitapahtumia

Yv-toiminnan tehtävät

Yv-toiminta (yhdenvertaisuus) tarkoittaa ainejärjestön yhdenvertaisuutta, turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä edistävää toimintaa.

Yhdenvertaisuusvastaava

Yhdenvertaisuusvastaavan tehtävä on huolehtia siitä, että kaikilla on sukupuoleen, uskontoon, etniseen taustaan ja muihin vastaaviin asioihin liittymättä tasapuolinen mahdollisuus osallistua Siulan toimintaan. Yhdenvertaisuusvastaava johtaa yhdenvertaisuustiimiä, johon kuuluu hänen lisäkseen myös järjestön häirintäyhdyshenkilöitä.

Häirintäyhdyshenkilöt

Häirintäyhdyshenkilöiden tehtävä on toimia yv-tiimissä yhdessä yhdenvertaisuusvastaavan kanssa. He ottavat vastaan mahdollisia yhdenvertaisuuteen, häirintään ja epäasialliseen käytökseen liittyviä palautteita ja toimivat konfliktien ratkaisijoina. Tapahtumille voidaan järjestön häirintäyhdyshenkilöiden ollessa estyneitä määritellä erikseen turvallisuus- ja häirintäyhdyshenkilöitä, jotka raportoivat suoraan yhdenvertaisuusvastaavalle ja -tiimille.

Tapahtumatoiminnan tehtävät

Tapahtumatiimien ja niiden vastuuhenkilöiden tehtävänä on järjestää erilaisia tapahtumia ainejärjestön jäsenistölle.

Sitsivastaavat

Sitsivastaavat kokoavat ympärilleen sitsitiimin, jonka tehtävä on järjestää sitsejä sekä pitää yhteyttä hallitukseen tilavarauksiin ja budjettiin liittyvissä asioissa. Sitsivastaavat, joita siis on yleensä kaksi, valitaan jo vuoden alussa, mutta sitsitiimiin voi liittyä koska tahansa. Lisäksi jokaisia sitsejä varten kasataan yleensä erillinen järjestäjäporukka sitsitiimistä ja muista halukkaista.

Bilevastaava

Bilevastaava kokoaa ympärilleen biletiimin, jonka tehtävä on järjestää teemajuhlia ja muuta yhdistyksen jäseniä kiinnostavaa toimintaa, kuten karaokeiltoja, baarikierroksia ja muuta vastaavaa. Bilevastaava toimii myös yleensä sitsijatkojen vastuuhenkilönä, joten yhteistyö sitsivastaavien ja sitsitiimin kanssa tulee varmasti myös tutuksi. Bilevastaava valitaan aina vuoden alussa, mutta biletiimiin voi liittyä koska tahansa.

Osmavastaavat

Osmavastaavat ovat Osma ry:n hallituksessa istuvat Siulan jäsenet. He pitävät yhteyttä muihin Osman jäsenjärjestöihin, tiedottavat hallitukselle Osman tekemisistä sekä edustavat Siulan kantaa Osman hallituksen kokouksissa. Osmavastaavien tehtävänä on myös organisoida Siulan osallistumista Osma-tapahtumiin.

Liikunta- ja kulttuuritoiminnan tehtävät

Liikunta- ja kulttuuritoiminnan tehtäviä ovat nimensä mukaisesti kaikki ainejärjestön liikunta- ja kulttuuritoimintaan liittyvät vastuutehtävät.

Kulttuurivastaava

Kulttuurivastaava järjestää esimerkiksi yhdistyksen jäseniä kiinnostavia elokuva- ja museoekskursioita.

Liikuntavastaava

Liikuntavastaava järjestää yhdistyksen jäsenien mielekkäiksi kokemia liikuntaekskursioita ja -tapahtumia.

Kirjastovastaava

Kirjastovastaava pitää huolta Uuden ylioppilastalon Utopiassa sijaitsevista Siulan kirjahyllyistä ja vastaa kirjastoon liittyviin kyselyihin.

Kansainvälisyysvastaava

Kansainvälisyysvastaavan tehtävä on edistää järjestön kansainvälisiä suhteita. Niitä voivat olla esimerkiksi yhteydenpito muiden maiden yliopistojen suomenopiskelijoihin, kansainvälisen suomalais-ugrilaisen opiskelijakonferenssin, IFUSCOn, näkyvyyden edistäminen sekä yhteistyö Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijoiden ainejärjestö Aksentti ry:n kanssa suomen kieltä opiskelevien vaihto-opiskelijoiden tukemiseksi.

Kerhotoiminnan tehtävät

Siulan kerhot tarvitsevat vetäjiä. Niinpä kerhotoiminnan tehtävissä ovat kaikkien Siulan kerhojen vastuutehtävät.

Kahvilahkon vetäjä

Kahvilahkon vetäjän tehtävä on järjestää Siulan kahvilakerhon eli Kahvilahkon kokoontumisia päättämällä aina kahvila, jossa kulloinkin kokoonnutaan sekä viestiä kokoontumisista.

Läksykerhon vetäjä

Läksykerhon vetäjän tehtävänä on järjestää Läksykerhoja ja tiedottaa niistä. Lisäksi kerhon vetäjällä olisi hyvä olla mittava tarravarasto innokaita läksyjentekijöitä varten.

Siulasten tehtävät

Jokaista ainejärjestölehteä on tekemässä aina suuri määrä ihmisiä. Lehdellä on tietysti paitsi kirjoittajia myös paljon muita tärkeitä tekijöitä, jotka ovat tässä erikseen nimetyt..

Päätoimittaja

Päätoimittaja on vastuussa lehdestä kokonaisuutena ja hänen tehtäviinsä kuuluu kutsua koolle lehden toimituskokoukset. Päätoimittaja valitaan aina yhdistyksen syyskokouksessa.

Oikolukijat

Oikolukijoiden tehtävänä on tarkistaa valmiit kirjoitukset. Jokainen juttu oikoluetaan kertaalleen, ja oikolukijat voivat ehdottaa niihin rakenteellisia ja sisällöllisiä muutoksia. Lisäksi koko lehti myös oikoluetaan ennen painoon lähettämistä.

Taittajat

Taittajat vastavat Siulasten ulkoasusta ja siitä, että lehti on painokunnossa sovittuun aikaan.