Siulaset
Siulaset on Siula ry:n julkaisema, neljä kertaa vuodessa ilmestyvä suomen ja sukukielten ainejärjestölehti. Lehteä on julkaistu vuodesta 1978 lähtien, jolloin vuosina 1966–1976 julkaistu Suomenkieliset tieto-sanomat ja vuosina 1974–1978 toimitettu Siula-tiedote yhdistyivät yhdeksi julkaisuksi. Lehdessä on kautta aikain julkaistu paitsi ainejärjestön toimintaan liittyviä tiedotteita ja reportaaseja, myös esimerkiksi tieteellisiä tekstejä, mielipidekirjoituksia, kirjallisuuskritiikkejä, runoutta ja novelleja, sarjakuvia sekä pakinoita ja muuta huumoria. Siulaset on ennen kaikkea tekijöidensä näköinen lehti.
Siulasten toimittamisesta vastaaa päätoimittaja yhdessä muun toimituksen kera. Päätoimittajan valitsee yhdistyksen syyskokous, mutta toimitukseen on mahdollista liittyä pitkin vuotta. Siulasten päätoimittajina vuonna 2026 toimivat Ellen Suikki ja Salla Keihänen.
Päätoimittaja kutsuu koolle jokaista numeroa varten toimituskokouksen, jossa kuka tahansa voi ehdottaa juttuideoita tai tarjoutua itse tekemään lehteä. Siulaset toivottaakin tervetulleiksi kaikki uudet toimittajat, kuvittajat, taittajat ja oikolukijat! Aiempaa kokemusta ei tarvita, vaan riittää, että on kiinnostunut ja innostunut kokeilemaan uutta ja oppimaan. Toimituskokouksista tiedotetaan sekä Instagramissa, Siulan sähköpostilistalla että Siulasten WhatsApp-ryhmässä.

Uusin Siulaset!
Uusin Siulasten numero on julkaistu Siulasten arkistossa. Pääset lukemaan sitä alla olevasta napista. Myös vanhemmat Siulasten numerot aina vuodesta 1978 alkaen (muutamia yksittäisiä numeroita lukuunottamatta) ovat saatavilla verkkoarkistosta. Lehtien selailukappaleita löytyy myös Siulan kirjastosta uudelta ylioppilastalolta sekä Kansalliskirjastosta.
Juttuideoita? Palautetta?
Onko sinulla juttuideoita, joita haluaisit nähdä Siulasten sivuilla? Haluatko muuten vain antaa palautetta Siulasista? Nyt on sinun tilaisuutesi vaikuttaa.
