Juhlat ja bileet

Fuksiaiset

Siulan fuksiaiset on mukava tapa tutustua vanhempiin opiskelijoihin ja Siulan toimintaan. Luvassa on hauskaa yhdessä oloa, joukkuepelejä ja -tehtäviä, naposteltavaa ja juotavaa. Fuksiaisten toiminnallinen osa järjestetään yleensä ulkotiloissa, esimerkiksi Mustikkamaalla tai aikaisemmin myös Seurasaaressa. Mukaan kannattaa siis varata mukavat, säähän sopivat varusteet ja paljon iloista mieltä. Kaikesta salamyhkäisyydestä huolimatta Siulan fuksiaisissa ei ole tarkoitus nöyryyttää ketään tai aiheuttaa kenellekään hankalaa oloa, joten mukaan voi huoletta lähteä kuka tahansa. Illan hämärtyessä luvassa ovat fuksiaisten jatkot, joita on säästä ja fiiliksestä riippuen juhlittu vähän milloin missäkin; lämpimässä syysillassa Mustikkamaan ranta on saattanut raikua iloisista äänistä pitkälle yöhön kun taas sateisena iltana on yhteistuumissa suunnattu esimerkiksi laulamaan karaokea.

Haalaribileet

Haalaribileet toimivat ikään kuin Siulan haalarikastajaisina. Ne järjestetään useimmiten mahdollisimman nopeasti fuksien haalareiden saapumisen jälkeen ja ovatkin yleensä ensimmäinen tapahtuma, jossa fuksit pääsevät ulkoiluttamaan uuden uutukaisia haalareitaan. Haalaribileet järjestetään perinteisesti Humanistiklusterilla yhdessä Putkinotkon ja Aksentin kanssa, sillä jakavathan nuo järjestöt kanssamme upeat haalarimme.

Sitsit

Sitsit ovat akateeminen pöytäjuhla, joissa syödään, lauletaan, pidetään (halutessa) puheita ja nautitaan yhdessäolosta. Sitseillä opitaan myös opiskelijakulttuurista. Esimerkiksi lauluihin saattaa liittyä käytänteitä ja tapoja, mutta mitään ei tarvitse tietää ennalta: sitsaamaan oppii sitsaamalla!

Sitsit UKK

Onko Siulan sitseillä käytössä rangaistuksia? EI IKINÄ. Siulan sitseillä sinun ei tarvitse koskaan murehtia rangaistuksia, koska niitä ei harrasteta koskaan. Kaikissa Siulan tapahtumissa noudatetaan Humanisticumin turvallisemman tilan periaatteita emmekä hyväksy minkäänlaista kiusaamista, epäasiallista käyttäytymistä tai häirintää.

Miten sitseille pukeudutaan? Tavallisesti sitseille voi pukeutua joko illan teeman mukaan tai muuten siististi; miten pukeutuisit perhetutun syntymäpäiville? Mitään stressiä pukeutumisesta ei kuitenkaan kannata ottaa, perussiisti riittää. Älä käytä irtoglitteriä. Joillekin sitseille, kuten vuosijuhlasitseille, pukukoodi saattaa olla tarkempi. Sitseillämme ei yleensä pidetä haalareita.

Milloin sitseillä saa käydä vessassa? Sitseillä vessassa käyminen on kohteliasta ajoittaa taukoihin, joita illan aikana on kaksi. Mikäli hätä kuitenkin yllättää, hipsi vessaan laulujen ja puheenvuorojen välissä, älä mielellään esimerkiksi puheen aikana.

Onko sitseillä tärkeää olla ajoissa? Ovet avataan aina hyvissä ajoin ennen pöytiin siirtymistä. Saavuthan siis ajoissa paikalle, näin et myöhästy myöskään sitsien alusta. Sitsien alettua suljemme ovet. Illan alussa ohjeistetaan illan kulkuun, joten paikalla oleminen on tärkeää. Mikäli olet vain hieman myöhässä, voit ilmoittaa asiasta ensisijaisesti sitsivastaavalle ja voimme odottaa sinua. Jos kuitenkin myöhästyt sitseiltä hieman enemmän jonkin äkillisen ongelman takia, älä silloinkaan käänny kotiin vaan ilmoita myöhästymisestäsi.

Onko sitseillä perussääntöjä? Joitakin. Pidäthän puhelimesi äänettömällä. Puheiden ja laulun aikana ei ole tapana syödä tai juoda. Pöytäseurueen kanssa juttelu on hyvä säästää puheiden ja laulujen väliselle ajalle, kunnioitathan muiden puheenvuoroja hiljaisuudella. Kaikilla, jotka alkoholia käyttävät, on vastuu siitä, että pystyy toimimaan asiallisesti ja kunnioittavasti humalatilasta riippumatta.

Pieni sitsisanakirja

  • mellansup: ota hörppy ja jatka laulua
  • tempo: nopeampi rytmi
  • skål: laulu loppuu
  • omstart: laulu lähtee (säkeistön) alusta, mikäli laulu lähtee menemään pahasti pieleen

Vuosijuhlat

Vuosijuhlat eli vujut ovat arvokas akateeminen pöytäjuhla, joka järjestetään ainejärjestön vanhenemisen kunniaksi perustamispäivän aikoihin, joka Siulalla on 28.2. Perinteisesti Siula on järjestänyt suuret vuosijuhlat viiden vuoden välein, ja muutoin niiden tilalla pidetään vain hieman tavallisia sitsejä juhlavammat vujusitsit.

Vuosijuhlat muistuttavat monilta osin sitsejä, ja esimerkiksi sitsien perussäännöt pätevät myös vuosijuhliin. Vujut kuitenkin eroavat tavallisista sitseistä merkittävästi esimerkiksi ohjelman, tarjoilun, pukeutumisen ja hinnan suhteen. Vuosijuhliin kuuluu usein perinteisesti cocktail-tilaisuus ennen varsinaista pöytäjuhlaa, riehakkaat jatkot sekä seuraavan päivän silliaamiainen eli sillis.

Perinteisesti pöytäjuhlaan kuuluvat puheet, joita pitävät esimerkiksi ainejärjestön puheenjohtaja, erikseen kutsutut vuosijuhlapuhujat sekä muut puheenvuoroa haluavat vieraat. Lisäksi vuosijuhlilla palkitaan ainejärjestön jäseniä esimerkiksi ansionauhoilla tai toisinaan myös kunnia- eli ainaisjäsenyyksillä. Myös sitsilauluja lauletaan juhlien tyyliin sopivalla arvokkuudella: usein juhlassa on jokin lauluvihko, johon on valikoitu juhlaan sopivia kappaleita.

Vuosijuhlien pukukoodi on juhlapuku akateemisin kunniamerkein. Etiketistä on kuitenkin mahdollista joustaa: frakin voi korvata tummalla puvulla ja samoin pitkän iltapuvun lyhyemmällä polven alle ulottuvalla mekolla.

Vuosijuhlat maksavat huomattavasti enemmän kuin tavalliset sitsit. Tämä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että juhlat on tapana järjestää jossain hienossa ravintolassa tai muussa juhlapaikassa, jossa on erikseen hankittu catering. Vuosijuhlia järjestetään kuitenkin nimenomaan järjestön jäsenille ja entisille aktiiveille, joita ilman ainejärjestöä ei olisi olemassakaan. Niinpä vujulipun hinta pyritään pitämään maltillisena – ja totta kai jatkot ja sillis kuuluvat aina vuosijuhlalippuun.