Siula ry:n jäsenyys

Siulan varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä jokainen Helsingin yliopiston Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelman suomenkielisten opintosuuntien, Suomen kielen ja suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien maisteriohjelman, Kirjallisuudentutkimuksen maisteriohjelman kotimaisen kirjallisuuden opintosuunnan, Kielentutkimuksen tohtoriohjelman Suomen kielen ja suomalais-ugrilaisten kielten tieteenalojen sekä Filosofian, taiteiden ja yhteiskunnan tutkimuksen tohtoriohjelman Kotimaisen ja pohjoismaisen kirjallisuuden tieteenalan opiskelija. Jäseneksi liityttäessä maksetaan 20 euron suuruinen liittymismaksu, joka kattaa 7 vuoden jäsenyyden. Jäsenmaksu on maksettava uudestaan, mikäli jäsenyyttä haluaa jatkaa.

Siulaan voi liittyä myös kannatusjäseneksi, vaikka ei olisikaan yllä olevien opinto-ohjelmien opiskelija. Kannatusjäsenillä ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa, mutta toimintaan saa osallistua muiden jäsenten tapaan ja jäsenedut koskevat myös kannatusjäseniä. Kannatusjäseneksi liitytään samalla tavalla kuin varsinaiseksi jäseneksi, ja kannatusjäsenyyden hinta on sama kuin varsinaisen jäsenyyden.

Jäseneksi voi liittyä kahdella tavalla: helpointa on ostaa jäsenyys suoraan Kide.appista. Tällöin jäsenyytesi aktivoituu automaattisesti myös Kide.appissa, jolloin saat kaikki jäsenedut siellä tapahtuvasta tapahtumalipunmyynnistä. Jäseneksi voi kuitenkin liittyä myös lähettämällä jäsensihteerille sähköpostitse jäsenlomakkeen. Huomaathan, että PDF-lomakkeella jäsenyys ei aktivoidu automaattisesti Kide.appissa, vaan se on tehtävä itse sen jälkeen, kun tiedot on siirretty sinne. Aktivointia ei ole pakko suorittaa, mutta oikeus alennuksiin Kide.appissa myytävistä tuotteista on voimassa ainoastaan siellä aktivoiduille jäsenille.

Kide.app-palvelussa jäsenmaksu maksetaan automaattisesti liittymisen yhteydessä. Tähän jäsenmaksuun lisätään myös Kide.appin palvelumaksu, joka on n. 0,70 €. Mikäli kuitenkin liityt PDF-jäsenlomakkeella, jäsenmaksun maksaminen tapahtuu tilisiirtona Siula ry:n tilille (Nordea FI69 1745 3000 0706 90 (NDEAFIHH)) viitenumerolla 30300. Mikäli et maksa jäsenmaksua omalta tililtäsi, jätä viite pois ja kerro viestissä, kenen jäsenmaksusta on kyse. Siulan jäseneksi ei voi liittyä maksamatta jäsenmaksua.

Jäsenedut

Siulan jäsenenä saat esimerkiksi kaiken tämän…

Alennuksia tapahtumalipuista

Siulan jäsenenä olet oikeutettu alennuksiin lähes kaikista tapahtumalipuistamme. Alennuksen suuruus vaihtelee tapahtumittain.

ilmainen haalarimerkki

Siulan jäsenenä saat Siulan perinteisen sinikeltaisen logohaalarimerkin täysin veloituksetta. Ilmaismerkkejä jaetaan useissa tapahtumissa.

alennusta laulukirjasta

Siulan jäsenenä saat alennusta lähes 400-sivuisesta vihreästä virsikirjasta, Suomen lauluopin perusteista, joka sisältää runsaasti takuuvarmoja hittejä.

Liity jäseneksi nyt!

Olemassa olevan jäsenyyden aktivoiminen

Mikäli olet jo Siula ry:n jäsen, voit aktivoida jäsenyytesi ilmaiseksi Kide.appissa. Aktivoinnissa kysytään jäsenlomakkeelle ilmoittamasi etunimi (kutsumanimi), sukunimi sekä sähköpostiosoite. Mikäli et ole varma jäsenlomakkeella olevista tiedoistasi, voit kysyä niitä jäsensihteeriltä. Alla oleva aktivointilinkki (nappi) toimii ainoastaan maksetuille jäsenyyksille, jotka on hankittu ennen Kide.appiin siirtymistä. Mikäli et rekisterimme tietojen mukaan ole maksanut jäsenmaksuasi, on sinulle lähetetty sähköpostia joulukuussa 2024. Mikäli et löydä kyseistä sähköpostia tai sinulla on muuta kysyttävää, otathan yhteyttä jäsensihteeriin.

Aktivoituasi jäsenyyden Kide.appissa, saat jäsenedut kaikista kyseisessä palvelussa myymistämme tapahtumalipuista ja tuotteista. Jäsenyyden aktivoiminen ei ole pakollista, ja halutessasi voit myös pyytää poistamaan tietosi Kide.appin rekisteristä, jolloin niitä säilytetään ainoastaan jäsensihteerin hallussa olevassa jäsenluettelossa. Tällöin olet oikeutettu jäsenetuihin ainoastaan Kide.appin ulkopuolella.