Tapahtumat

Siula järjestää ympäri vuoden jäsenilleen runsaasti erilaisia tapahtumia. Pääasiassa tapahtumat ovat juhlia, erilaisia kokouksia tai kerhotoimintaa. Suurin osa tapahtumista järjestetään humanistijärjestöjen yhteisellä klusterilla Uudella ylioppilastalolla Mannerheimintie 5 A:n 5. kerroksessa. Siula järjestää myös paljon tapahtumia yhdessä muiden ainejärjestöjen kanssa sekä osallistuu ainejärjestönä esimerkiksi HYYn järjestämiin tapahtumiin. Tapahtumat ja muu jäsentoiminta on siulalaisten järjestämää muille siulalaisille, ja tavoitteena on, että kaikilla olisi yhtä tervetullut olo.

Juhlat ja bileet

Ainejärjestö- ja opiskelijakulttuurin keskiössä ovat usein erilaiset juhlat, kuten sitsit ja vuosijuhlat, sekä bileet ja hengailutapahtumat.

Kokoukset

Ainejärjestön pyörittäminen ja tapahtumien organisointi vaativat silloin tällöin myös kokoustamista. Hallituksen kokouksiin ja aktiiviston tiimeihin ovat kaikki tervetulleita.

Kerhotoiminta

Siulassa jokaiselle on jotakin. Erilaiset kerhot kokoontuvat ja keräävät yhteen myös usein muun ainejärjestötoiminnan ulkopuolelle jääviä. Tervetuloa mukaan!

Siulalla on lisäksi totta kai paljon muutakin toimintaa. Järjestämme esimerkiksi erilaisia ekskursioita, piknikejä, hengailuiltoja, haalarimerkkien ompelua, lautapeli-iltoja, liikuntatapahtumia ja vaikka mitä muuta. Vain taivas on rajana. Mikäli sinulla on tapahtumaideoita, voit olla yhteydessä Siulan hallitukseen tai tapahtumavastaaviin. Tervetuloa Siulan tapahtumiin – sekä osallistumaan että järjestämään! Kurkkaa tapahtumakalenteria, niin tiedät milloin on mitäkin.

Lähetä viestintäpyyntö

Jos järjestät tapahtuman ja haluat mainostaa sitä somessa, täytäthän viestintäpyyntölomakkeen!