Opiskelu
Siula on Helsingin yliopiston suomen kielen sekä suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien opiskelijoiden ainejärjestö. Siulalla on yhteistyötä myös Putkinotkon (kotimaisen kirjallisuuden opiskelijat) sekä Aksentin (Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijat) kanssa. Nämä kaikki oppiaineet ovat vuodesta 2017 lähtien olleet osa Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelmaa. Lisätietoa kandiohjelmasta ja siihen hakemisesta löydät täältä.
Näiden sivujen alle olemme keränneet tietoa ainejärjestömme alle kuuluvista oppiaineista. Löydät täältä esimerkiksi yleistietoa opintojen suorittamisesta sekä tietoa erilaisista kursseista ja niiden suoritusmahdollisuuksista. Koska jokaisen opintopolku on hieman omanlaisensa, ei täältä tai etenkään yliopiston sivuilta löytyviä opintosuunnitelmamalleja ja suoritettaviksi merkittyjä opintojaksoja ja tavoiteaikatauluja tule ottaa kiveenhakattuina sääntöinä. Tärkeintä on nauttia opiskelusta ja opiskella juuri niitä asioita, jotka itseä kiinnostavat!
Yleistä kandiopinnoista
Kotimaisten kielten ja kulttuurien kandiohjelmasta valmistut humanististen tieteiden kandidaatiksi (HuK). Tutkinnon laajuus on 180 opintopistettä ja tutkinnon suorittamisen tavoiteaika on 3 vuotta.
Tutkintoon kuuluvat seuraavat opinnot:
- 45 op yhteisiä opintoja (sis. 15 op kieliopintoja, 5 op työelämäopintoja ja 5 op orientoivia ja tietotekniikkaopintoja)
- 30 op perusopintoja
- 45 op aineopintoja (sis. opinnäytetyö)
- 60 op valinnaisia opintoja
Valinnaiset opinnot ovat vapaasti valittavissa. Niitä on oltava vähintään yksi 30 opintopisteen kokonaisuus tai kaksi 15 opintopisteen kokonaisuutta. Muut valinnaiset opinnot on suoritettavissa vapaammin myös opintokokonaisuuksien ulkopuolelta. Valinnaisia opintokokonaisuuksia voit selata täältä. Huomaathan, että jotkin valinnaisten opintojen kokonaisuudet ovat rajoituksenalaisia ja niiden opiskeluun vaaditaan opinto-oikeus. Äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajiksi opiskelevat suomen kielen opiskelijat suorittavat valinnaisissa opinnoissaan 60 opintopistettä kotimaisen kirjallisuuden tai yleisen kirjallisuustieteen opintoja, jolloin valinnaisten opintojen valitseminen on rajatumpaa.
Alla on luettelo kandiohjelman pakollisista yhteisistä opinnoista. Perus- ja aineopintojen opintotarjonta on erikseen opintosuuntien omilla sivuilla.
Yhteiset opinnot (45 op)
KOK-406S: Kieli ja kirjallisuus yhteiskunnassa, 5 op
- Luentokurssit yleensä syksyisin
- Suositellaan suoritettavaksi ensimmäisenä opiskeluvuotena
KOK-409S: Akateemiset tekstitaidot, 5 op
- Luentokurssit yleensä keväisin
- Suositellaan suoritettavaksi ensimmäisenä opiskeluvuotena
KOK-410S: Johdatusta kielen- ja kirjallisuudentutkimukseen, 5 op
- Luentokurssit yleensä syksyisin
- Suositellaan suoritettavaksi ensimmäisenä opiskeluvuotena
KOK-411S: Kielen- ja kirjallisuudentutkimuksen suuntauksia, 5 op
- Luentokurssit yleensä keväisin
- Suositellaan suoritettavaksi ensimmäisenä opiskeluvuotena
KOK-001S: Orientoivat opinnot, 2 op
- Suoritetaan ensimmäisen opiskeluvuoden aikana HOPS-ohjaajan ja tuutoreiden johdolla
DIGI-A: Opiskelijan digitaidot: orientaatio, 2 op
- Suositellaan suoritettavaksi ensimmäisenä opiskeluvuotena
DIGI-B: Opiskelijan digitaidot: syventävät taidot, 1 op
- DIGI-A suorittamisen jälkeen
- Suositellaan suoritettavaksi ensimmäisenä opiskeluvuotena
Kieliopinnot (15 op)
Kieliopinnoista valittava vähintään 5 op edestä sukukielten (tai romanikielen) opintoja, 3 op edestä äidinkielen opintoja, 3 op edestä toisen kotimaisen kielen opintoja ja 4 op edestä jonkin muun vieraan kielen opintoja. Opintojakson lisätiedoissa täsmennyksiä opintojakson suorittamisesta.
KOK-G101: Unkari 1, 5 op
- Unkarin kielen alkeiskurssi
- Luentokurssit syksyisin ja keväisin
KOK-G111: Viro 1, 5 op
- Viron kielen alkeiskurssi
- Luentokurssit syksyisin
KOK-G114: Sukukielen alkeiskurssi, 5 op
- Minkä tahansa (muun) suomen sukukielen kurssi
- Kurssitarjonta vaihtelee vuosittain
KOK-G121: Saame 1, 5 op
- Pohjoissaamen kielen alkeiskurssi
- Luentokurssit syksyisin ja keväisin
ROM-101: Romanikieli 1, 5 op
- Romanikielen alkeiskurssi
- Valittavissa vain suomen kielen opintosuunnassa!
- Luentokurssit syksyisin ja keväisin
Äidinkielen opinnot, 3–4 op
- 2 op tieteellisen kirjoittamisen kurssi suositellaan suoritettavaksi yhdessä kandidaatintutkielman kirjoittamisen kanssa (kolmantena opiskeluvuotena)
- 1 op akateemisen vuorovaikutusosaamisen opintojakson lisäksi tarjolla 2 op suoritustapa viestintätilanteita jännittäville opiskelijoille
- Tarkista suoritustapasi, jos koulusivistyskielesi on muu kuin suomi.
Toinen kotimainen kieli, 3 op
- Koostuu suullisesta (2 op) ja kirjallisesta (1 op) suorituksesta
- Luentokurssit syys- ja kevätlukukaudella
- Suositellaan suoritettavaksi toisena tai kolmantena opiskeluvuotena
Vieras kieli, 4 op
- Lähtötaitotaso englannissa CEFR B2 ja muissa kielissä CEFR B1
- Luentokurssit syys- ja kevätlukukaudella
- Suositellaan suoritettavaksi toisena tai kolmantena opiskeluvuotena
Työelämäopinnot (5 op)
KOK-407S: Kielen ja kirjallisuuden työelämäopinnot 1, 5 op
- Arvostellaan asteikolla hyväksytty–hylätty
- Useita mahdollisia suoritustapoja syys- ja kevätlukukaudelle
- Suositellaan suoritettavaksi toisena tai kolmantena opiskeluvuotena
KOK-408S: Kielen ja kirjallisuuden työelämäopinnot 2, 5 op
- Arvostellaan asteikolla 0–5
- Useita mahdollisia suoritustapoja syys- ja kevätlukukaudelle
- Suositellaan suoritettavaksi toisena tai kolmantena opiskeluvuotena
KOK-420S: Harjoittelu ulkomailla, 5 op
- Suositellaan suoritettavaksi toisena tai kolmantena opiskeluvuotena
KK-AIVUOP5OP: Vuorovaikutusosaamisen opettaminen, 5 op
- Pakollinen aineenopettajaksi opiskeleville, korvaa opintojakson KOK-407S tai KOK-408S suorituksen työelämäopinnoissa
- Luentokurssit syys- ja kevätlukukaudella
- Suositellaan suoritettavaksi toisena tai kolmantena opiskeluvuotena
Yleistä maisteriopinnoista
Suomen kielen ja suomalais-ugrilaisten kielten ja kulttuurien maisteriohjelmasta valmistut filosofian maisteriksi (FM). Tutkinnon laajuus on 120 opintopistettä ja tutkinnon suorittamisen tavoiteaika on 2 vuotta. Maisterintutkinnon rakenteeseen kuuluvat seuraavat opinnot:
- 65–70 op syventäviä opintoja (sis. opinnäytetyö)
- 30–35 op valinnaisia opintoja
- 15 op soveltavia projektiopintoja (joihin on mahdollista sisällyttää harjoittelu)
Alla on luettelo maisteriohjelman soveltavien projektiopintojen opintojaksoista, jotka ovat samat kaikissa opintosuunnissa. Aineenopettajiksi suuntautuvat eivät suorita soveltavia projektiopintoja, sillä heillä harjoittelu kuuluu pedagogisiin opintoihin.
Soveltavat projektiopinnot
HUM-007: Humanisti yhteiskunnassa, 5 op
HUM-008: Humanistit yrittäjinä, 5 op
Projektiopinnot, 5–15 op
- SUKU-S401: Projektiopinnot 1, 5 op
- SUKU-S402: Projektiopinnot 2, 5 op
- SUKU-S403: Projektiopinnot 3, 5 op
- Mahdollisuus sekoittaa muiden soveltavien projektiopintojen kanssa
Harjoittelu, 5–15 op
- SUKU-S404: Harjoittelu 1, 5 op
- SUKU-S405: Harjoittelu 2, 10 op
- SUKU-S406: Harjoittelu 3, 15 op
- Harjoittelupaikka hankittava itse, mahdollisuus yliopiston harjoittelutukeen
- Mahdollisuus sekoittaa muiden soveltavien projektiopintojen kanssa
Työelämäkurssi, 5–15 op
Aineenopettajiksi suuntautuvilla opintojen rakenne on ylipäätään hieman erilainen, eikä siihen esimerkiksi sisälly sellaisenaan lainkaan valinnaisia opintoja:
- 60 op syventäviä opintoja (sis. opinnäytetyö)
- 60 op aineenopettajan pedagogisia opintoja
Aineenopettajan pedagogisia opintoja ei näillä sivuilla ole erikseen esitelty. Voit lukea niistä esimerkiksi yliopiston opintosivuilta.
Tutustu opintosuuntiin
Tästä pääset opintosuuntien omille esittelysivuille, joilta löydät enemmän opintosuuntakohtaista tietoa
